Reilu vuosi Moskovassa on tehnyt minusta moskovalaisen.

Elämä jatkuu kaupungissa, josta on tullut omani. Sen sijaan kertomus tässä blogissa on kirjoitettu loppuun: minusta on tullut osa Moskovaa ja Moskovasta osa minua.

Kiitos kaikille, spasibo!

Ylen-Moskovan toimistolla.Miru mir!

Космос не для войн – Avaruus ei ole sotia varten. Tätä julistaa kymmenen vuotta sitten Moskovasta ostamani vanha neuvostojuliste.

Samoihin aikoihin kävin myös ensimmäistä kertaa Moskovan Kosmonauttien museossa. Nyt pääsin museoon uudestaan – ja olin taas sfääreissä.

Kosmonauttien museo”Ensimmäinen avaruuskoirahan oli Laika. Sitten sinne lähetettiin kaksikymmentä muuta koiraa, mutta nämä täytetyt Strelka ja Belka olivat ensimmäiset, jotka palaisivat takaisin”, kertoo museon opasmummo silmät palaen.

Lisäksi museossa on ensimmäisen – ja monen muunkin – tekokuun eli sputnikin jäljennös, avaruusasema Mirin päämodulin jäljennös ja monta riviä hassuja avaruuspukuja.

Kosmonautiksi ei tulla vaan synnytään!

Miltä tähdet tuoksuu
entä luinen kuu
soiko maapallon liikkeessä fuuga hiljainen?

Olen asunut Venäjällä nyt yhtäjaksoisesti yli neljä vuotta. Siinä ajassa kaikki ihmiset muuttuvat, mutta minä saan syyttää siitä ensisijaisesti veli venäläisiä.

Tunnistan monta kohtaa lukiessani The Huffington Postin ”Tiedät olleesi liian kauan Venäjällä, kun..” -listaa. Tässä pari osuvimmista.

  • Käytät villahattua saunassa.
  • Olet innoissasi saavutuksestasi, kun saat tehtyä kolme asiaa niistä kymmenestä, jotka olet suunnittelut tekeväsi päivän aikana.
  • Jokainen näkemäsi auto on potentiaalinen taksi.

Lisäksi pari henkilökohtaisempaa havaintoa.

  • Olen kyllästynyt tavaamaan jokaiselle nimeäni ja esittelen itseni helposti Erikiksi.
  • Jos en tiedä reittiä, kysyn heti neuvoa vastaantulijalta. Toistan tämän useamman kerran, koska en luota ensimmäisen neuvoihin.
  • Uskon saavani usein parempaa palvelua, jos olen tyly, vaativa ja äänekäs.

Venäläistymisestä huolimatta olen yhä leimallisen suomalainen. Sitten kun alan jaella kadulla neuvoja tuntemattomille, olen sitä mieltä, ettei kimalletta, kultaa ja röyhelöitä voi koskaan olla liikaa ja ihailen Stalinin vahvaa johtajuutta, niin minut voi hakea täältä pois – vaikka väkisin.

Porttikongista sisään kiinalaisen ravintolan takapihalle ja kohti roskalavan viereistä vaatimatonta ovea. Saavumme kiinalaiseen ooppiumluolaan, joka on Moskovan paras drinkkibaari.

Chainaya. Tea & Cocktails.
Chainaya. Tea & Cocktails rankattiin tänä vuonna maailman 28. parhaaksi drinkkibaariksi. Eilen julkistetulla The World’s 50 Best Bars 2013 listalla moskovalaisbaari petrasi kuusitoista paikkaa viime vuodesta ja sai kaikkien aikojen parhaan sijoituksen venäläisenä baarina. Listaa hallitsevat lontoolaiset ja newyorkilaiset paikat.

Baarista tekee erityisen se, ettei sisään pääse heiluttamalla rahanippua tai olemalla kaunotar korkokengissä ja minkkiturkissa. Ovella on kova kontrolli, mutta asiakkaat päästetään sisään fiilispohjalta.

Kesällä Suomessa käydessäni tajusin sen: meillähän ei ole face controlia. Kenenkään ei tarvitse täyttää paikan asettamia ulkoisia kriteereitä asiakaskuntaa kohtaan. Riittää kunhan pysyy tolpillaan. Kaikki pelaa, fair play.

Käydessämme vajaa vuosi sitten Chainayassa ovella oli passissa paikan omistaja. Hän myös tarjoili ruoat ja juomat pöytään ja tuli myöhemmin kyselemään, miltä kaikki maistuu.

Yksi seurueemme jäsen ihmetteli tarjoilijan itsevarmaa asennetta ja kysyi, puhuuko tämä kaikille asiakkaille samalla tavalla. Tarjoilija-omistaja katsoi naista tiukasti suoraan silmiin ja sanoi korostetun ystävällisesti: ”Teidän kanssanne en tule enää puhumaan koskaan.”

Ja face control toimii seuraavalla kerralla varmasti.

– Mitä tehdään? – Mennään kävelylle.

Olen aina jaksanut ihmetellä venäläisten intoa tehdä kävelyretkiä. Ennen kävely oli minustakin lähinnä eläkeläisten puuhaa, mutta nykyään ehdotan sitä itsekin – Venäjä ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä.

Venäjällä kyse ei todellakaan ole mistään kuntoilun verukkeella tehtävästä tuulipukulenkistä, vaan päämäärätön kävely on oheistoimintaa yhdessäololle ja kanssakäymiselle.

Ensin luulin sen olevan ominaista vain Pietarille: kanavan varret kutsuvat ihailemaan vedestä heijastuvia palatseja. Sittemmin olen ymmärtänyt, että kuljeskelu liittyy siihen paljolti toisteltuun venäläisten arvoitukselliseen sieluun.

Aloittaessani venäjän kielen opinnot yläasteella yksi ensimmäisistä oppimistani sanoista oli tietysti гулять (guljat) eli kulkea, kävellä, kuljeskella. Kyse ei siis ole liikkumisesta pisteestä A pisteeseen B, vaan vaeltelusta ilman tarkkaa päämäärää. Tämä prosessiin keskittyvä ja lopputuloksen unohtava guljailu on avain siihen, miten Venäjää voi ymmärtää.

ksyisessä Gorkin puistossa.

Kävelyllä syksyisessä Gorkin puistossa.

Moskovan maukkaimmasta kasvisravintolasta ei ole epäilystäkään. Kaupungin kasvisruokaskenen on tullut valloittamaan torontolainen Fresh.

Lista täynnä herkullisia ja ravintopitoisia vegaanisia vaihtoehtoja. Proteiininvarantojen varmistamiseksi voi annokseen aina tilata ekstrasetin tofua tai kikherneitä ja pähkinäsiemenseoksen. Lisäksi tarjolla on uskomattoman laaja valikoima erilaisia smootheja ja muita juomia vehnänorasshotista alkaen.

Rento palvelu ja toimiva sisustus. Tämä paikka on UNELMA.

Vegaanista panna cottaa ravintola Freshissä.

Vegaanista panna cottaa ravintola Freshissä.

Muuten Moskovan kasvisruokameininki on vielä turhan vaatimatonta. Yllättäen pääkaupunki voisi ottaa mallia Pietarista, jossa on parin viime vuoden aikana avautunut liuta uusia, kiinnostavia kasvispaikkoja.

Ja se joka väittää, että kasvissyönti on venäläisen kulttuuriin vastaista ja käytännössä mahdotonta Venäjällä on väärässä. Ortodoksit ovat paastolla puolet vuodesta ja ankarimmillaan paasto on vegaaniruokavaliota paljon tiukempi.

Taide ja politiikka. Siinä on jännä kombo, etenkin Venäjällä.

Moskovassa on parhaillaan menossa järjestyksessään viides biennaali eli suuri kansainvälinen nykytaidetapahtuma.

Biennaalin päänäyttelyä kuratoiva Catherine de Zegher sanoi avajaisissa, että kaikki näyttelyssä olevat työt ovat erittäin poliittisia. Samalla hän antoi ymmärtää, etteivät työt julista mitään räikeästi vaan vaikuttavat hitaasti ihmisen syvempään olemukseen ja saavat niin aikaan muutosta.

Moskovan biennaalin budjetista puolet tulee Venäjän kulttuuriministeriöstä eli kuraattorin tuskin kannattaakaan pistää esille nykyhallintoa liikaa kritisoivia töitä. Pahimmassa tapauksessa paikalle tulisi poliisi ja takavarikoisi teokset, kuten kävi aiemmin tänä syksynä pietarilaisessa galleriassa, jossa oli esillä maalaus Putinista ja Medvedevistä naisten alusvaatteissa (http://fifi.voima.fi/artikkeli/2013/syyskuu/yksin-pariisissa).

Biennaalissa löytyi kyllä kritiikkiä. Esimerkiksi tshetshenialaisen Aslan Gaisumovin teos oli koottu luodin ja sirpaleiden lävistämistä porteista, ja mukana oli myös taiteilijan oman kotipihan portti.

Venäläisistä ja ukrainalaisista taiteilijoista koostuvan ryhmän kaksiosaisen teoksen alku ja inspiraatio oli ryhmän mielenosoitus nykyhallintoa vastaan. Se ei tosin tullut kovin vahvasti ilmi itse fyysisestä teoksesta, joka oli esillä näyttelyssä. Ryhmän jäsen kertoikin, että taiteilija ei saa ottaa vallankumouksellisen roolia: liian räikeä taiteen politisointi tekee taiteesta kertakäyttökamaa.

Toiset taideteokset kestävät aikaa, mutta herättävät poliittista kiihkoa tänä päivänäkin. Venäläinen patrioottiryhmä vaati tänään, että Tretjakovin galleriassa esillä oleva Ilja Repinin Iivana Julma surmaa poikansa pitää poistaa museosta, koska se loukkaa isänmaallisten venäläisten tunteita.

Ars longa, vita brevis.

Ilja Repin - Iivana Julma surmaa poikansa (yksityiskohta)

Ilja Repin: Iivana Julma surmaa poikansa (yksityiskohta)

Annoin jo kerran periksi, mutta lopulta päätin taistella. Minua ei kodistani häädetä, ei edes torakoiden toimesta.

Kesällä päätin luovuttaa torakoille. Ehdin jo ilmoittaa vuokranantajallekin, etten enää jää asuntoon, joka alkoi kuhista russakoita (kts. Torakat: 1 – Erkka: 0).

Kun muuttopäivä alkoi uhkaavasti lähestyä, päätinkin käydä taistoon. Ensin keittiön roskakuilu suljettiin silikonilla. Sitten kutsuttiin paikalle tuholaismyrkyttäjä. Kun kolmenkaan viikon jälkeen torakat eivät vielä hellittäneet, tuli tuholaismies toistamiseen.

Moskovan asunnosta on tullut koti. Ja mitäpä sitä ei oman kotinsa puolesta tekisi.

Kotona Moskovassa

Mannermainen jääkiekkoliiga eli Kontinentalnaja hokkeinaja liga tai ihan vaan KHL oli tämän illan asia. Kävin katsomassa moskovalaisjoukkueiden paikallispelin.

TsSKAn jäähallissaVastakkain olivat TsSKA eli Venäjän armeijan keskusurheiluseura ja Dinamo. Mukana pyöri myös pari suomalaispelaaja: ensimmäisen riveissä Ilari Filppula, jälkimmäisen Janne Jalasvaara. Yhteensä suomalaisia pelaa KHL:ssä tätä nykyä reilusti yli parikymmentä.

Rummut kumisivat, huudot raikuivat ja katsomo kohisi. Olutta ei venäläisistä jäähalleista saa, mutta yleisö näytti olevan mukana muutenkin.

Tasaisen väännön jälkeen kotijoukkue TsSKA voitti reilusti 6–3.

Pari Stalinia, puolentusinaa Lenineitä ja joukko langenneita neuvostosankareita. Moskovan Muzeon puisto on vanhojen monumenttien hautausmaa.

Patsaspuisto Muzeon 2013Neuvostoliiton hajottua Moskovan pormestari keksi kasata paikoiltaan poistetut neuvostopatsaat uuden Tretjakovin gallerian viereiselle viheralueelle. Nykyään puistossa on yli seitsemän sataa veistosta, ja moni niistä on tehty varta vasten patsaspuistoa varten.

Lenineitä Moskova ja koko Venäjä on pullollaan ilman Muzeoniakin. Sitä vastoin Stalinit ovat käymässä vähiin, vaikka Siperian Jakutskissa paljastettiinkin toukokuussa uusi Stalin-pysti. Moskovan patsaspuiston Stalineiden lisäksi olen törmännyt vastaaviin monumentteihin vain Georgian Gorissa, jossa oman kylän poika ei koskaan ole menettänyt arvostustaan.

Toinen patsaspuiston Stalineista on kärsinyt kovia: naamasta puuttuu nenä. Patsaan taustalle pystytettiin 90-luvun lopussa Stalinin uhreille omistettu veistos, joka kuvaa täyteen ahdettua vankileiriä.

Stalinia vihatumpi on Neuvostoliiton salaisen poliisin perustajan Feliks Dzerzhinskin patsas. Neuvostoliiton natistessa liitoksissaan ihmisjoukot repivät tämän KGB:tä edeltävän laitoksen perustajan monumentin paikoiltaan. Muzeonissa patsas lojui ensin vuosia nurmikolla, sitten se nostettiin takaisin jalustalle ja nyt sen viereen on pystytetty kyltti. Säälimätöntä terroria harjoittanut Rauta-Feliksikin on siis nousussa.

Muzeon 10 vuotta sitten, kun kävin siellä ensimmäisen kerran.

Muzeon 10 vuotta sitten, kun kävin siellä ensimmäisen kerran.