Arkisto

Monthly Archives: syyskuu 2012

Kukaan ei tunnu tykkäävän pääkaupungista. Etenkään Pietarissa ei löydy juuri ketään, joka pitäisi julkisesti Moskovasta. Rohkaisevin kommentti pietarilaiselta kaveriltani meni tyylin ”voihan siellä vähän aikaa tehdä uraa, mutta sitten kannattaa nopeasti siirtyä muualle”.

Tässä syitä, miksei kannata lähteä Moskovaan.

  1. Moskova on ruma.
    Pietarin jälkeen kaikki maailman kaupungit ovat rumia. Näin se vain menee.
  2. Moskova on kallis.
    Moskova on kallis: monena vuonna se on jopa rankattu maailman kalleimmaksi kaupungiksi. Tosin metromatka maksaa vain ruplan enemmän kuin Pietarissa eli 28 ruplaa (noin 70 senttiä).
     –
  3. Moskova on liian suuri.
    Moskovan seutu on 15 miljoonalla asukkaallaan Euroopan suurin ja maailman mittakaavassa sijalla 15. Totta, se on iso.
  4. Moskovalaiset ovat ärsyttäviä.
    Pääkaupunkilaiset ovat snobeja, epäkohteliaita ja röyhkeitä. Niillä on myös aina kiire jonnekin. Toisaalta ovat kuulemma usein sovittuun aikaan paikalla.
  5. Moskovassa puhutaan kummallisesti.
    Käytössä ovat esimerkiksi sanat бордюр ja подъезд. Kuunnelkaa, kun minä puhun venäjää ja sanokaa vasta sitten, kuka puhuu kummasti..))

Edellisen blogimerkintäni ryijy vaikutti etäisesti tutulta, kunnes vähän myöhemmin tajusin syyn: sehän on kuin suoraan lapsuuteni Tetriksestä!

Tarkemmin ajateltuani peliklassikko Tetris on yksi kaikkein varhaisemmista muistoista liittyen Moskovaan ja koko Neuvostoliittoon. Tuo vahvasti addiktoiva palikkapeli on varmaan myöhemminkin ohjannut tiedostamattomia valintojani. Спасибо великому Тетрису!

Moskovassa Neuvostoliiton tiedeakatemiassa numeeristen menetelmien parissa työskennellyt Aleksei Pazhitnov suunnitteli  Tetriksen vuonna 1984 neuvostoliittolaiselle Elektronika 60 mikrotietokoneelle. 16-vuotias koululainen Vadim Gerasimov käänsi pelin IBM PC:lle, ja siitä alkoi tämän klassisen pulmanratkaisupelin maailmanvalloitus.

Itse tutustuin amerikkalaisen Spectrum HolyByten vuonna 1987 julkaisemaan versioon pelistä 1990-luvun alussa, kun meidän kotiin tuli ensimmäinen mikrotietokone Olivet 286. Samalla Moskova tuli tutuksi taustalla olevan maagisen grafiikan myötä. Hienolta se vaikutti jo silloin.

Virkistä muistiasi lisää YouTubessa. 

Olen metroihminen, ja  Moskovan metro on ylivoimaisesti korskein käyttämäni metrojärjestelmä. New york, Lontoo ja Pariisi jäävät nuolemaan näppejään Moskovalle. Maailman kolmanneksi vilkkaimmalla metrolla ajaa päivittäin yli 6,5 miljoonaa matkustajaa.

Kokemukseni pääkaupungin metrosta ovat ristiriitaiset. Rakastan toinen toistaan mahtipontisempia asemia kristallikruunuineen ja neuvostoelämää kuvaavine mosaiikkiteoksineen. Sitten on vaunuun ahtautuva väentungos: kyynerpäitä ja hienhajua.

Vuoden 1967 metro ryijynä.

Ruuhka-aikana (eli melkein milloin tahansa) metrossa kulkiessa korvissani soi Heikki Kinnusen Pozhalujsta-oppikirjan sanat tämän laskeutuessa ihmismassan sekaan:

”Сколько народу, как в муравейнике!(Väkeä kuin muurahaispesässä!)

Toinen metrokokemukseeni syvästi vaikuttanut kirjallinen teos on Dimitri Gulhovskin vuonna 2005 ilmestynyt scifiromaani Metro 2033, joka on myös suomennettu. Kirja kertoo ydinsodan jälkeisestä Moskovasta, jossa jäljelle jäänyt ihmispopulaatio asuu vanhan metroverkoston onkaloissa. Eri klaaneihin jakautuneet ihmiset taistelevat niin toisiaan kuin mutantteja, jättimäisiä rottia kuin hallusinaatioita vastaan.

Avautuessaan vuonna 1935 Moskovan metrokartta muistutti muodoltaan ja kooltaan  nykyistä Helsingin metroa. 13 asemaa kattava 11-kilometrinen kaksihaarainen rata on reilussa 75 vuodessa kasvanut 309-kilometriseksi 186 asemaa sisältäväksi raideverkostoksi. Jos ydinsodilta vältytään, asemia saattaa olla tulevaisuudessa rutkasti enemmän.

Näkemys Moskovan metrosta tulevaisuudessa.

Pari huomautusta blogini nimestä.

moksiskaan (arkikieltä) ’ei millänsäkään’, ’olla välittämättä’
esim. Ei ollut juoruista moksiskaan.

Minä taas piittaan Moskovasta eli olen siitä moksissaan.

Mieleeni tulее myös isokorvainen, nallemainen Muksis eli Tsheburashka. Venäläisen lastenkirjailija Eduard Uspenskin 1960-luvulla luoma Muksis seikkaili useissa Sojuzfilmin nukkeanimaatioelokuvissa. Nimensä se sai muksahtaessaan esiin appelsiinilaatikosta (venäjäksi чебурахнулся, ’pudota kömpelösti’).

Itse tutustuin hahmoon pienenä tunnuslaulun Mä olen pieni Muksis kautta.

Mä tulin tropiikista,
viidakon uumenista
kun appelsiinilaivaan
mä satuin joutumaan..

Toinen vähintään yhtä suosittu laulu samasta animaatiosarjasta on Muksiksen parhaan ystävän, Krokotiili Genan syntymäpäivälaulu Minä soitan harmonikkaa. Suomessa sen teki tunnetuksi M.A. Numminen.

Moksi on myös Korpilahden pohjoinen kylä Jyväskylässä ja Vihdin entinen koulupiiri, joka koostuu etenkin Kourlan takamaista, mutta nämä eivät olleet mielessäni blogin nimeä pohtiessa. Ei myöskään MOXIE GIRLZ -muotinukke (venäjäksi Мокси).

Punaisella torilla seisovan kirkon kirjavat sipulikupolit ovat olleet Moskovan ja koko Venäjän tunnusmerkki jo 500 vuoden ajan.  Pyhän Vasilin katedraalilla on 400 vuotta nuorempi pietarilainen velipoika Kristuksen ylösnousemuksen katedraali, joka muistuttaa isoveljeään kummasti. Jos minulta kysytään, niin nuorempi on parempi.

Kummankin kirkkokomistuksen vaiheissa löytyy dramatiikka: kidutusta, murha ja äkkipelastumisia täystuholta.


Iivana Julma rakennutti Pyhän Vasilin katedraalin Moskovaan 1500-luvun puolivälissä. Kukaan ei mene enää varmasti kertomaan sitä, kuka tämän eriskummallisen rakennuksen alun perin suunnitteli, mutta tarinan mukaan Iivana oli ihan oikeasti julma ja puhkaisi arkkitehdin silmät, ettei mitään niin vaikuttavaa voitaisi enää rakentaa.

Toisin kuitenkin kävi. 1900-luvun alussa Pietariin valmistui ainakin yhtä vaikuttava Kristuksen ylösnousemuksen katedraali. Silmittömältä väkivallalta ei voida välttyä tämänkään kirkon syntytarinaa kerrottaessa. Toiselta nimeltään Verikirkkona tunnettu katedraali rakennettiin paikalle, jonne tsaari Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881.

Neuvostoaikana kumpainenkin katedraali kävi lähelle kuolemaa. Moskovan sipulikupolikirkkoa uhattiin purkamisella tai vähintään siirtämisellä syrjemmälle, mutta viime hetkessä Stalin torppasi suunnitelman. Pietarin sipulikupolikirkko sai puolestaan purkumääräyksen, jota ei ehditty toteuttaa toisen maailman sodan sytyttyä. Katedraali sai toimia Leningradin piirityksen aikana ruumishuoneena.

Myöhemmin kirkkoveljekset ovat toimineet jokaisen turistin vakiokuvauskohteina.

Minulta kysytään silloin tällöin, olenko asunut aiemmin Moskovassa. Silloin myhähdän vastaukseksi opiskelijavaihdon kauan kauan sitten.

Jotakuinkin tasan yhdeksän vuotta on kulunut siitä, kun pääkaupunki vilisi silmissäni taksin ikkunasta. Auto kiidätti minut rautatieasemalta metroasema Park Kulturyn vieressä sijaitsevaan opiskelija-asuntolaan.

Opiskelijaelämää vaikeutti tietysti eniten asuntolan ovien sulkeutuminen klo 24–06 väliseksi ajaksi. Tarinoita kyllä liikkui siitä, kuinka vartijan saattoi herättää, ja vodkapullolla lahjomalla hänet saisi avaamaan oven myös keskellä yötä. Itse otin aina varman päälle ja juhlin mieluummin aamuun saakka.

Toisaalta asuntolan vieressä ympärivuorokautisesti vodkaa suoraan jääkaapista myyvä kioski saattoi osaltaan auttaa siinä, että myös asuntolassa oli aina bileet käynnissä. 10-henkinen vaihtariryhmä Las Palmasin yliopistosta piti lopusta huolen. Fiesta!

Eräänä päivänä sain tekstiviestin: ”Oletko elossa?”. Helmikuussa 2003 Moskovassa tapahtui opiskelija-asuntolassa vakava tulipalo, jossa kuoli melkein 30 ulkomaalaista opiskelijaa.

Tämän jälkeen meidänkin asuntolan paloturvallisuutta nostettiin. Palosammuttimia varastoivien kaappien oviin ilmestyi paperiset sinetit, joissa vahvistettiin, että vaahtosammuttimet oltiin tarkastettu kuukautta aiemmin. Päivää ennen palotarkastajien tuloa kaikkia pyydettiin piilottamaan huoneissaan vedenkeittimet ja muut sähkölaitteet.

Paloturvallisuuden lisäksi asuntolan muutkin turvajärjestelyt näyttivät toimivan. Ovivahti kysyi ensimmäisen kerran papereitani, kun vaihdon lopussa ilmestyin uuden ryssäkassini kanssa ovelle. Kerrassaan epäilyttävää.

Ryteikköjä, lätäköitä, pusikoita ja hiekkaläjiä. Puoliturkit ja korkokengät vaihtuvat haalareihin ja kumisaappaisiin. Kun pääset metrolinjan päähän, Moskova ei olekaan enää urbaani megapolis.

Alexander Gronskyn Pastoral-sarjan valokuvat avasivat silmäni. Niissä ihmiset mukautuvat Moskovaan. He etsivät rauhaa luonnosta, jota ei ole. Mikä tahansa pöheikkö kelpaa, kun kaipuu harmoniaan ylittää todellisuuden.

Kuva Alexander Gronskyn Pastoral-sarjasta.

Alexander Gronsky kertoo kuvaavansa aluetta, jota ei voi määritellä. Hän tallentaa ympäristö, joka on välitilaa. Jotain joka ei ole luontoa tai kaupunkia vaan joutomaata, joka silti löytää käyttäjänsä. Tutustu Gronskyn kuviin täältä.

Muutto Moskovaan on eristäytymistä luonnosta ja mukautumista jättiläiskaupunkiin, jossa joka ojanvarsi ja rapakko edustavat vastapainoa asfaltille ja betonille.

Moskovan laidoille nousevat valtavat nukkumalähiöt, jotka työntävät kaupungin rajoja läpi soiden ja rämeikköjen, rimpien ja pajukoitten. Toivon hartaasti, että tuleva kotini on kaukana sieltä.

Kiitos näistä kahdesta ja puolesta vuodesta, jotka sain viettää kanssasi. Olit kotini lämpö ja turva, ainainen ylpeyteni aihe. Tiemme eroavat nyt, mutta lupaan sen olevan väliaikaista. Kunhan saan kaikki valmiiksi, haen sinut luokseni Moskovaan.

Venäjällä asuu 120 000 karhua, mutta tällä yhdellä on erityinen paikka sydämessäni.

Oman mesikämmeneni lisäksi Venäjällä on toki muitakin kelpo nalleja. Rakastetuin niistä on tietysti moskovalainen Mishka-karhu. Katso kuinka tämä vuonna 1980 leijaili ulos Leninin olympiastadionilta täältä.

Ei pääkaupungin kontioissakaan mitään vikaa ole, mutta oma karhuseni on rakkain kaikista.
До свидания мой ласковый мишка!