Väkeä kuin pipoa, vaikka sormet ja varpaat olivat kylmyydestä kohmeessa. Monet ehtivät jo julistaa Moskovan oppositiohenkiset massamielenosoitukset menneen vuoden metkuiksi, mutta eilinen osoitti heidän olleen väärässä.
Kansa marssi vuoden alussa voimaan tullutta lasten adoptiot Yhdysvaltoihin kieltävää lakia vastaan, duuman hajottamisen puolesta, presidenttiä ja hallitusta vastaan ja yksinkertaisesti kaikkea viimeaikaista yhteiskunnallista toimintaa rajoittavaa politiikkaa vastaan. Nimeksi vakiintui Marssi lurjuksia vastaan.
Lupa oli haettu 20 000 marssijalle ja omasta mielestäni se ylittyi helposti. Monet ovat arvioineet määräksi jopa yli 50 000, kun viralliset tahot ovat puhuneet korkeintaan 9 500 mielenosoittajasta.
Ensimmäinen Moskovassa seuraamani massamielenosoitus erosi paljon aiemmista Pietarissa näkemistäni. Ensinnäkin tällä kertaa kulkueessa näkyi vain vähän poliittisten järjestöjen tunnuksia ja suurin osa ihmisistä näytti ihan tavallisilta tallaajilta. Nationalistit ja kommunistit loistivat poissaolollaan, vain liberaali Jabloko-puolue oli näkyvästi esillä.
Toiseksi valtaosa marssijoista oli yli nelikymppisiä ja mukana oli huomattavan paljon vanhuksia. Lisäksi moni oli ottanut mukaan lapsensa. Pietarissa näkemäni miekkarit olivat enemminkin nuorten juttu.
Marssijoille oli jaettu kuutisensataa plakaattia, joissa oli niiden duuman ja senaatin edustajien kuvat, jotka olivat hyväksymässä adoptiokiellon aikaan saaneen lain. Päälle oli kirjoitettu позор – häpeä – ja tätä samaa kulkueessa huudeltiin koko marssin ajan. Lopuksi kyltit päätyivät roskalavalle.
Kaikki sujui todella rauhallisesti. Poliisijoukot käyttäytyivät erityisen ystävällisesti ohjatessaan kansaa metallinpaljastimien läpi. Minuakin puhuteltiin kunnioitetuksi (уважаемый) ilman huomattavaa ironiaa äänessä. Katujen varsilla tönöttämään raahatut varusmiehet katselivat menoa pelokkaan oloisesti, ja näytti siltä kuin moni olisi mielellään liittynyt marssijoiden joukkoon.
мosкovasтa мoкsissaan 