Arkisto

Monthly Archives: tammikuu 2013

Pietari oli muuttunut. Kaikki oli pienempää, harmaampaa ja likaisempaa. Metrossa oli väljää ja ravintoloissa yllättävän halpaa.

Pietari muuttuu etäisemmäksi samalla kun Moskova alkaa jo tuntua tutummalta. Mielikuvien Moskovasta on tullut arkipäivän kokemus. Mustavalkoinen suhde on täyttynyt harmaan sävyillä.

Muutama pietarilaiskaveri odotti minunkin jo muuttuneen enemmän. Hämmästeltiin, etten ollut vielä niin leuhka ja väliinpitämätön, mitä pääkaupunkilaiset yleensä ovat. Mitenköhän käy ensi kerralla?

Pietarin Nebar

Pietarin Nebar-tyttökisan juliste olisi ennen tuntunut moskovalaiselta konseptilta. Nyt se vaikuttaa provinssin jutulta.

 

Moskovan metro pitää otteessaan. Ihmiset seisovat tyynenä, vastaantulijoita saa tuijottaa rullaportaissa.

Myös seinille kannattaa katsoa, kun asemilla tervehtivät vankkumattomat neuvostokansalaiset. Vakaus, lujuus, ehdottomuus.

Urheilun lisäksi myös kulttuuri on sallittua.

Miehiä Moskovan metrossa

 

Miksei kukaan enää syytä mua juutalaiseksi? Jotenkin tähän tapaan kysyi moskovalainen tummapiirteinen kaverini.

Puoliksi juutalaista puoliksi gruusialaista koko ikänsä Moskovassa asunutta kaveriani on viime aikoina erehdytty luulemaan useamman kerran Kaukasiasta pääkaupunkiin tulleeksi vierastyöläiseksi, gasterbaiteriksi.

10–15 miljoonan asukkaan Moskovassa on arviolta 200 000:sta kahteen miljoonaan vierastyöläistä. Heitä tulee kaikista -stan-maista ja Kirgisiasta, mutta myös Etelä-Venäjään kuuluvista maakunnista, kuten Tshetsheniasta ja Ingushiasta.

Suurin osa on miehiä, jotka tulevat paiskimaan 15 tunnin työpäiviä rakennustyömaille. Toiset taas lapioivat lunta, siivoavat tai tekevät minimipalkalla muita hanttihommia, joista muut kieltäytyvät.

Tapasin Moskovan juutalaisen museon johtajan. Tämä kertoi, ettei Venäjällä enää jakseta morkata juutalaisia samaan tapaan kuin aikoinaan. Nykyään kaiken pahan syntipukkeina ovat kaukasialaiset – ja joskus myös amerikkalaiset.

Syykin on selvä. 1900-luvun aikana 90 prosenttia juutalaisista lähti pois maasta paremman elämän toivossa. Suurin osa jäljellä jääneistä lopetti tekemästä juutalaisuudestaan numeroa.

Johtaja kertoo, että juutalaisia on enää niin vähän näkyvissä, että venäläisten on täytynyt löytyy toinen kansan vihollinen.

Moskovan juutalainen museo

Väkeä kuin pipoa, vaikka sormet ja varpaat olivat kylmyydestä kohmeessa. Monet ehtivät jo julistaa Moskovan oppositiohenkiset massamielenosoitukset menneen vuoden metkuiksi, mutta eilinen osoitti heidän olleen väärässä.

Kansa marssi vuoden alussa voimaan tullutta lasten adoptiot Yhdysvaltoihin kieltävää lakia vastaan, duuman hajottamisen puolesta, presidenttiä ja hallitusta vastaan ja yksinkertaisesti kaikkea viimeaikaista yhteiskunnallista toimintaa rajoittavaa politiikkaa vastaan. Nimeksi vakiintui Marssi lurjuksia vastaan.

Moskovan mielenosoitus 13.1.2013 (1/2)

Lupa oli haettu 20 000 marssijalle ja omasta mielestäni se ylittyi helposti. Monet ovat arvioineet määräksi jopa yli 50 000, kun viralliset tahot ovat puhuneet korkeintaan 9 500 mielenosoittajasta.

Ensimmäinen Moskovassa seuraamani massamielenosoitus erosi paljon aiemmista Pietarissa näkemistäni. Ensinnäkin tällä kertaa kulkueessa näkyi vain vähän poliittisten järjestöjen tunnuksia ja suurin osa ihmisistä näytti ihan tavallisilta tallaajilta. Nationalistit ja kommunistit loistivat poissaolollaan, vain liberaali Jabloko-puolue oli näkyvästi esillä.

Toiseksi valtaosa marssijoista oli yli nelikymppisiä ja mukana oli huomattavan paljon vanhuksia. Lisäksi moni oli ottanut mukaan lapsensa. Pietarissa näkemäni miekkarit olivat enemminkin nuorten juttu.

Marssijoille oli jaettu kuutisensataa plakaattia, joissa oli niiden duuman ja senaatin edustajien kuvat, jotka olivat hyväksymässä adoptiokiellon aikaan saaneen lain. Päälle oli kirjoitettu позор – häpeä – ja tätä samaa kulkueessa huudeltiin koko marssin ajan. Lopuksi kyltit päätyivät roskalavalle.

Kaikki sujui todella rauhallisesti. Poliisijoukot käyttäytyivät erityisen ystävällisesti ohjatessaan kansaa metallinpaljastimien läpi. Minuakin puhuteltiin kunnioitetuksi (уважаемый) ilman huomattavaa ironiaa äänessä. Katujen varsilla tönöttämään raahatut varusmiehet katselivat menoa pelokkaan oloisesti, ja näytti siltä kuin moni olisi mielellään liittynyt marssijoiden joukkoon.

Moskovan mielenosoitus 13.1.2013 (2/2)

 

 

Nel-jä, kol-me, kak-si, yk-si, PAM! Vuosi vaihtui taas Venäjällä, vanha uusivuosi.

Ei riitä, että venäläinen uusivuosi on vähän niin kuin joulu, ortodoksien joulu on tammikuussa ja sitten on vielä katolistenkin joulu, mutta kaiken lisäksi Venäjällä tavataan juhlia vielä uutta vuotta vanhan kaavankin mukaan. Vuoden ensimmäinen päivä on juliaanisen kalenterin mukaan 14. tammikuuta,

Vanha uusivuosi lopettaa viimeistään venäläisten uudenvuodenvieton. Muuten juhla ei ole erityisen tärkeä, vaikkakin yhtä hyvä syy avata pullon korkki siinä missä moni muukin.

Tapasin äskettäin kasakaksi aikovan nuoren miehen, joka kertoi pidättäytyvänsä juhlimasta 31. päivän pakanallista juhlaa ja viettävänsä mieluummin tätä oikeaa uutta vuotta. Hän taitaa olla ajatuksineen marginaalissa.

Onnea vanhaan ja uuteen uuteen vuoteen!

Pääkaupungissa luistimet liukuvat. Koska minäkin olen moskovalainen, niin luistelusta on tullut myös minun talvinen lempipuuhani.

Keskellä Punaista toria on yksi ja Sokolnikin puistossa kaksi. Euroopan suurin tekoluistinrata taas löytyy Gorkin puistosta. Ja kaikki vetävät punaposkisia luistelijoita puoleensa.

Itse kävin kulttuurikeskus ArtPlayn katolla kokeilemassa luistinterien kantavuutta. Samalla sai katsoa maisemia ja hörppiä kuumaa juomaa.

Luistinrata katolla

Jarkko-setä sen taisi antaa tai sitten ostin sen kirpparilta. Muovinen pienoismalli Moskovan Ostankinon televisiotornista, jonka katkennut masto oli korjattu läpinäkyvällä teipillä.

1980-luvulla valmistettu kellastunut pienoismalli Euroopan korkeimmasta rakennelmasta oli samaan aikaan jotenkin hellyttävä ja alakuloinen. Kun ruostuneen töpselin pisti seinään, niin huipulla syttyi pikkuruinen lamppu.

Livenä torni vaikuttaa toisella tavalla kuin reilut 10 vuotta aiemmin. 540 metriin kurkottava TV- ja radiomasto pistää nöyräksi. 60-luvun lopulla valmistunut rakennelma tuntuu vieläkin scifiltä – suoraan kuin Futuramasta.

Huipulle pitää päästä, toivottavasti pian.

Ostankinon televisiotorni

Joulusaunan jälkeen puhtaana ja täydellisen rentoutuneena. Ortodoksien Jeesus syntyy tänä yönä ja paras tapa viettää jouluaattoa ja mitä tahansa sunnuntaita on tietysti kylpeminen banjassa.

Itänaapurin yleinen banja eroaa parilla räikeällä tavalla suomalaisesta vastinparistaan. Ensinnäkin tunnelma on yhteisöllisempi ja jopa intiimi. Kaiken ikäiset miehet kulkevat alasti saunassa ja saippuoivat toinen toistensa selkiä tai koko ruumista. Hieman hämmentävää.

Moskovalaisessa banjassaIlman vihtaa Venäjällä on turha edes yrittää saunoa. Tämä näkyi etenkin Pietarissa, mutta myös Moskovan banjoissa tuntuu saunavasta olevan huudossa. Parhaimmat vihtovat itseään ja toisiaan kaksin käsin. Perinteisen koivun lisäksi on tarjolla tammea ja rajuimmille katajaista vihtaa.

Kummassakin Moskovassa käymässäni banjassa tunnelma oli intensiivisimmillään, kun hetkeksi tyhjennettyyn ja ääriään myöten lämmitettyyn banjaan kaikki tunkeutuvat kerrallaan kyyristelemään tai makailemaan tulikuumille lauteille.

Sitten alkaa riitti, jossa yksi mies liikuttaa kuumaa ilmaa pyyhekkeellä vierivieressä kyyristeleviä hikisiä kylpijöitä kohti. Ähinä ja huokailu täyttää tilan, kun kuuma ilmavirta polttaa kehoja. Lopuksi kaikki kiittävät taputtaen kylvettäjää.

Niistä hatuista en viitsi edes mainita.

Iloinen kylpijä

Moskovan asfalttiviidakko kuhisee kissapetoja. Etenkin leopardeja väijyy siellä täällä katukuvassa. Jokunen seeprakin on eksynyt laumastaan.

Täplät paljastavat sisäisen villipedon. Suomessa tämä kuosi hiipii salakavalasti tietynlaisen keski-ikää lähestyvän naisen vaatevarastoon. Moskovassa eläinkuosit näyttäytyvät tänä kautena koko skaalassaan pikkutytöistä babushkoihin ja onpa niitä nähty rohkeilla miehilläkin.

Moskovan eläinkuoseja
Kolmessa kuukaudessa Moskova on alkanut ottaa minusta otetta ja pääkaupungin metkut alkavat tepsiä. Olen siis valmis itsekin sisäisen pedon etsimiseen.

Vielä ei ole mieslaukun eli borsettan vuoro, mutta leopardipaita tekee minusta aidon pääkaupunkilaisen. Grrrr!

Leopardipaita

Pakkasukon jättämät lahjat löytyivät tänä aamuna uuden vuoden kuusen alta. Mutta kuka tuo kumma ukko oikein on?

Pakkasukosta tuli pakollinen osa venäläistä uutta vuotta 1930-luvulla, jolloin se lanseerattiin näyttävästä neuvostofilmeissä ja -lehdistössä. Ennen vallankumousta pakkasukko oli osa joulua kuten länsimaiset virkaveljensäkin.

Nykyään pakkasukkoon on sekoittunut amerikkalaisen coca-cola -pukin piirteitä. Perinteinen sininen tai valkoinen nuttu on vaihtunut suurilta osin punaiseen. Pikkulapset puhuvat helposti ristiin santa klausista ja pakkasukosta. Pietarissa joku tuntee meidänkin joulupukin (Йоулукки).

Pakkasukot
Ukossa ja pukissa on kuitenkin pari perustavanlaatuista eroa:

  1. Pakkasukko antaa lahjat vasta uutena vuotena.
  2. Pakkasukolla on mukana iso [taika]sauva, jolla saa mm. juhlakuusen valot palamaan.
  3. Pakkasukko kulkee lapsenlapsensa Lumitytön kanssa kolmen hevosen vetämällä troikalla,