Arkisto

Monthly Archives: helmikuu 2013

Eilen Moskovan Taiteilijoiden keskustalossa esitetty Puhdistus-elokuva näytti olevan monelle katsojalle hämmentävä kokemus.

Tuskin kuitenkaan  yhtä hämmentävä kuin samaisen leffan Pietarin ensiesitys joulukuussa. Silloin kertoman mukaan puolet katsojista poistui kesken näytöksen – kipeän teeman lisäksi syynä katsojakatoon oli leffasalin hyytävä kylmyys.

Puhdistuksen jälkeen viisikymppinen Norjan kielen opettaja Angelika rynni luokseni kertomaan ajatuksia näkemästään. Hänelle elokuva avautui jonkinlaisena valkoisten kansojen keskenäisenä kilpailuna 20. vuosisadan sodissa. Angelikan mukaan valkoinen mies hyökkäsi itseään vastaan ja siksi  meidän vuosisadamme valtiaksi nousee keltainen mies. Jännä tulkinta, sanon minä.

Sen sijaan toiseen Angelikan elokuvasta nousseeseen tulkintaan ihastuin heti.

”Suomalaiset ovat praktika, venäläiset taas romantika. Sehän on ymmärrättevää, koska suomalaiset ovat pohjoinen kansa. Kaiken lisäksi arvostamme teidän laadukkaista kenkiä.” Read More