Arkisto

Tag Archives: arkkitehtuuri

Heijastavaa peililasia ja taivasta kohti kurottavaa sankariarkkitehtuuria. Siitä Moscow-City on tehty, tehdään ja tullaan tekemään.

Moscow-City90-luvun puolivälissä alkaneiden rakennustöiden on kerrottu loppuvan vuoteen 2017 mennessä. Silloin Moskva-Sitiksi nimetyn pilvenpiirtäjäryppään pitäisi olla paraatikunnossa. Yhteensä projektiin arvellaan menevän 12 miljardia dollaria.

Tällä hetkellä reilusta kymmenestä tornitalosta valmiina on kuusi, joiden joukossa on myös kullanhohteinen Mercury City Tower. 75 kerroksen ja 339 metrin korkeudella se on Euroopan korkein rakennus.

Moscow-Cityn korkeimmaksi kohdaksi (509 m) suunnitellun Federal Towerin huipun rakentamisesta ei ole vielä tehty lopullista päätöstä. Insinöörit ovat erimielisiä siitä, kestäisikö puolenkilometrin korkuinen kärki tukevasti paikallaan.

Kymmenen vuotta siihen meni. Tarkalleen ottaen kului kymmenen talvea ja yhdeksän kesää, kun palasin yhdelle Moskovan aitiopaikoista, Varpusvuorille.

VarpusvuorillaSinänsä mikään ei ollut muuttunut. Jylhä Moskovan valtionyliopiston rakennus seisoo tukevasti paikallaan. Yliopisto on suurin seitsemästä Stalinin rakentamasta neuvostopilvenpiirtäjästä, Stalinin hampaasta.

Ihmiset parveilivat näköalatasanteella katselemassa Moskovajoen yli avautuvaa maisemaa. itse tajusin kymmenen vuoden olevan suhteellisen lyhyt aikajänne, ainakin näin sunnuntaifiiliksissä.

Siitä kun tätä kukkulaa kutsuttiin vielä Leninin vuoriksi on jo kauemmin.

Moskovan valtionyliopistolla vuonna 2003.

Moskovan valtionyliopistolla vuonna 2003.

Kävelen pitkin askelin kävelysiltaa kirkkaankeltaisten tukirakenteiden kannatteleman lasikaton alla ja tunnen ymmärtäväni yhä paremmin Moskovan henkistä olemusta.

Pushkinskin (Andrejevskin) silta on sekoitus vanhaa ja uutta. Historia ja nykyaika eivät kuitenkaan lyö keskenään kättä, vaan ovat jotenkin tökerösti kerroksina toistensa päällä. Siltaa myös kutsutaan varmuuden vuoksi kahdella nimellä, että kaikki varmasti tietäisivät, mistä on puhe.

Vuonna 2000 rakennettu kävelysilta käyttää pohjanaan 1900-luvun alun Andrejevskin rautatiesiltaa, joka raahattiin uuteen paikkaan alempaa Moskovanjoelta. Päälle on rakennettu lasikatto ja lähes 150 metrin pituinen käytävä on valaistu kirkkaalla keinovalolla.

Lopputulos on kauhea, mutta lähisiltaa pitkin pääsee nopeasti sateen ja viiman suojassa toisella puolella sijaitsevaan suojasatamaan, ihanaan Gorkin puistoon.

Pietarin jälkeen Moskova on sekava. Punainen tori on yksi ainoista tähän mennessä näkemistäni arkkitehtuurisesti ehjistä kokonaisuuksista. Yleensä kaikki tyylit ja eri aikakausien rakennukset ovat sikin sokin sekaisin läpi kaupungin.

Myös oma elämä on vielä sekaisin ilman kunnon nettiyhteyttä.