Arkisto

Tag Archives: Pietari

– Mitä tehdään? – Mennään kävelylle.

Olen aina jaksanut ihmetellä venäläisten intoa tehdä kävelyretkiä. Ennen kävely oli minustakin lähinnä eläkeläisten puuhaa, mutta nykyään ehdotan sitä itsekin – Venäjä ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä.

Venäjällä kyse ei todellakaan ole mistään kuntoilun verukkeella tehtävästä tuulipukulenkistä, vaan päämäärätön kävely on oheistoimintaa yhdessäololle ja kanssakäymiselle.

Ensin luulin sen olevan ominaista vain Pietarille: kanavan varret kutsuvat ihailemaan vedestä heijastuvia palatseja. Sittemmin olen ymmärtänyt, että kuljeskelu liittyy siihen paljolti toisteltuun venäläisten arvoitukselliseen sieluun.

Aloittaessani venäjän kielen opinnot yläasteella yksi ensimmäisistä oppimistani sanoista oli tietysti гулять (guljat) eli kulkea, kävellä, kuljeskella. Kyse ei siis ole liikkumisesta pisteestä A pisteeseen B, vaan vaeltelusta ilman tarkkaa päämäärää. Tämä prosessiin keskittyvä ja lopputuloksen unohtava guljailu on avain siihen, miten Venäjää voi ymmärtää.

ksyisessä Gorkin puistossa.

Kävelyllä syksyisessä Gorkin puistossa.

Moskovan maukkaimmasta kasvisravintolasta ei ole epäilystäkään. Kaupungin kasvisruokaskenen on tullut valloittamaan torontolainen Fresh.

Lista täynnä herkullisia ja ravintopitoisia vegaanisia vaihtoehtoja. Proteiininvarantojen varmistamiseksi voi annokseen aina tilata ekstrasetin tofua tai kikherneitä ja pähkinäsiemenseoksen. Lisäksi tarjolla on uskomattoman laaja valikoima erilaisia smootheja ja muita juomia vehnänorasshotista alkaen.

Rento palvelu ja toimiva sisustus. Tämä paikka on UNELMA.

Vegaanista panna cottaa ravintola Freshissä.

Vegaanista panna cottaa ravintola Freshissä.

Muuten Moskovan kasvisruokameininki on vielä turhan vaatimatonta. Yllättäen pääkaupunki voisi ottaa mallia Pietarista, jossa on parin viime vuoden aikana avautunut liuta uusia, kiinnostavia kasvispaikkoja.

Ja se joka väittää, että kasvissyönti on venäläisen kulttuuriin vastaista ja käytännössä mahdotonta Venäjällä on väärässä. Ortodoksit ovat paastolla puolet vuodesta ja ankarimmillaan paasto on vegaaniruokavaliota paljon tiukempi.

Pietari oli muuttunut. Kaikki oli pienempää, harmaampaa ja likaisempaa. Metrossa oli väljää ja ravintoloissa yllättävän halpaa.

Pietari muuttuu etäisemmäksi samalla kun Moskova alkaa jo tuntua tutummalta. Mielikuvien Moskovasta on tullut arkipäivän kokemus. Mustavalkoinen suhde on täyttynyt harmaan sävyillä.

Muutama pietarilaiskaveri odotti minunkin jo muuttuneen enemmän. Hämmästeltiin, etten ollut vielä niin leuhka ja väliinpitämätön, mitä pääkaupunkilaiset yleensä ovat. Mitenköhän käy ensi kerralla?

Pietarin Nebar

Pietarin Nebar-tyttökisan juliste olisi ennen tuntunut moskovalaiselta konseptilta. Nyt se vaikuttaa provinssin jutulta.

 

Väkeä kuin pipoa, vaikka sormet ja varpaat olivat kylmyydestä kohmeessa. Monet ehtivät jo julistaa Moskovan oppositiohenkiset massamielenosoitukset menneen vuoden metkuiksi, mutta eilinen osoitti heidän olleen väärässä.

Kansa marssi vuoden alussa voimaan tullutta lasten adoptiot Yhdysvaltoihin kieltävää lakia vastaan, duuman hajottamisen puolesta, presidenttiä ja hallitusta vastaan ja yksinkertaisesti kaikkea viimeaikaista yhteiskunnallista toimintaa rajoittavaa politiikkaa vastaan. Nimeksi vakiintui Marssi lurjuksia vastaan.

Moskovan mielenosoitus 13.1.2013 (1/2)

Lupa oli haettu 20 000 marssijalle ja omasta mielestäni se ylittyi helposti. Monet ovat arvioineet määräksi jopa yli 50 000, kun viralliset tahot ovat puhuneet korkeintaan 9 500 mielenosoittajasta.

Ensimmäinen Moskovassa seuraamani massamielenosoitus erosi paljon aiemmista Pietarissa näkemistäni. Ensinnäkin tällä kertaa kulkueessa näkyi vain vähän poliittisten järjestöjen tunnuksia ja suurin osa ihmisistä näytti ihan tavallisilta tallaajilta. Nationalistit ja kommunistit loistivat poissaolollaan, vain liberaali Jabloko-puolue oli näkyvästi esillä.

Toiseksi valtaosa marssijoista oli yli nelikymppisiä ja mukana oli huomattavan paljon vanhuksia. Lisäksi moni oli ottanut mukaan lapsensa. Pietarissa näkemäni miekkarit olivat enemminkin nuorten juttu.

Marssijoille oli jaettu kuutisensataa plakaattia, joissa oli niiden duuman ja senaatin edustajien kuvat, jotka olivat hyväksymässä adoptiokiellon aikaan saaneen lain. Päälle oli kirjoitettu позор – häpeä – ja tätä samaa kulkueessa huudeltiin koko marssin ajan. Lopuksi kyltit päätyivät roskalavalle.

Kaikki sujui todella rauhallisesti. Poliisijoukot käyttäytyivät erityisen ystävällisesti ohjatessaan kansaa metallinpaljastimien läpi. Minuakin puhuteltiin kunnioitetuksi (уважаемый) ilman huomattavaa ironiaa äänessä. Katujen varsilla tönöttämään raahatut varusmiehet katselivat menoa pelokkaan oloisesti, ja näytti siltä kuin moni olisi mielellään liittynyt marssijoiden joukkoon.

Moskovan mielenosoitus 13.1.2013 (2/2)

 

 

Joulusaunan jälkeen puhtaana ja täydellisen rentoutuneena. Ortodoksien Jeesus syntyy tänä yönä ja paras tapa viettää jouluaattoa ja mitä tahansa sunnuntaita on tietysti kylpeminen banjassa.

Itänaapurin yleinen banja eroaa parilla räikeällä tavalla suomalaisesta vastinparistaan. Ensinnäkin tunnelma on yhteisöllisempi ja jopa intiimi. Kaiken ikäiset miehet kulkevat alasti saunassa ja saippuoivat toinen toistensa selkiä tai koko ruumista. Hieman hämmentävää.

Moskovalaisessa banjassaIlman vihtaa Venäjällä on turha edes yrittää saunoa. Tämä näkyi etenkin Pietarissa, mutta myös Moskovan banjoissa tuntuu saunavasta olevan huudossa. Parhaimmat vihtovat itseään ja toisiaan kaksin käsin. Perinteisen koivun lisäksi on tarjolla tammea ja rajuimmille katajaista vihtaa.

Kummassakin Moskovassa käymässäni banjassa tunnelma oli intensiivisimmillään, kun hetkeksi tyhjennettyyn ja ääriään myöten lämmitettyyn banjaan kaikki tunkeutuvat kerrallaan kyyristelemään tai makailemaan tulikuumille lauteille.

Sitten alkaa riitti, jossa yksi mies liikuttaa kuumaa ilmaa pyyhekkeellä vierivieressä kyyristeleviä hikisiä kylpijöitä kohti. Ähinä ja huokailu täyttää tilan, kun kuuma ilmavirta polttaa kehoja. Lopuksi kaikki kiittävät taputtaen kylvettäjää.

Niistä hatuista en viitsi edes mainita.

Iloinen kylpijä

800 neliömetriä Kalingradista Kamtshatkan niemimaalle. Väliin mahtuu niin aroa, taigaa ja tundraa kuin vuoristoja, jokia ja havumetsääkin. Mukana on tietysti myös etelän rantakohde ja Jäämeren laivastotukikohta unohtamatta Pietaria ja  Moskovaa.

Virallisesti viime kesänä Pietariin avattua pienoismallinäyttely Grand Maketia on ilo suositella kelle tahansa. Kaikki on tehty jokaista yksityiskohtaa myöten huolellisesti ja palvelu pelaa.

Grand Maket

Oppaan mukaan pienoismaailmasta voi löytää kaikki inhimillisen elämän tapahtumat. Bongaan Pietarissa käynnissä olevan poliisien pidätysoperaation ja Keski-Venäjän kylässä roihuavan tulipalon eli ainakin nämä realiteetit ovat kohdillaan. Liikenneonnettomuuksia ei kuitenkaan näy, vaikka kymmenet pienoisautot ja -junat pyyhältävät pitkin pikku-Venäjän teitä ja raiteita.

Välillä valot himmenevät ja saapuu yö. Pienoismaailmaa valaisevat katulamput ja rakennusten valot, kunnes on taas aamun aika. Hymyä ja hämmästystä on vaikea peitellä – HOROSHO!

http://www.grandmaket.ru/

Olenko jo moskovalainen? Pietarilainen en enää ole, suomalainen olen aina. Puolentoista kuukauden jälkeen ei osaa oikein olla mitään.

Kaikki kysyvät jatkuvasti, kumpi on parempi Pietari vai Moskova?

Moskovalaiset ovat innokkaita kuulemaan oikean vastauksen. Pietarilaiset eivät välttämättä edes vaivaudu kysymään, koska vaihtoehtoa ei ole.

Suomalaiset taas veikkaavat yleensä Pietaria. Onhan se lähempänä ja muutenkin ”eurooppalaisempi”.

Huomenna palaan hetkeksi Pietariin, kaupunkiin, jonka olen jo ehtinyt unohtaa. Muistan, kun palasin Milanosta Tampereelle. Ihmettelin,  miksi en aiemmin ollut pannut merkille, miten autio kaupunki on ja kuinka pieniä sen rakennukset ovat. Kokemus oli hämmentävä.

Unohditteko, miltä PIetari näyttää? Tulkaa katsomaan! *Etsikää vastausta Anitshkovin sillalta.

Pietarin kaupungin mainos Moskovassa: ”Unohditteko, miltä Pietari näyttää? Tulkaa katsomaan! *Etsikää vastausta Anitshkovin sillalta.”

Moskovassa saa olla rauhassa. Pietarissa kaikkia kiinnosti, mistä tämä venäjää murtaen puhuva oikein on kotoisin, vaikka arvattavasti miltei jokainen tunsi aksentin suomalaiseksi.

Suurkaupungissa taas ei paljon piitata. Moskova on pullollaan ulkomaalaisia, enkä puhu pelkästään kaukasialaisesta vierastyövoimasta, jota on yllin kyllin pohjoisessakin. Tänään tosin nettiasentaja kysyi kiinnostuneen oloisesti synnyinmaatani – hetken päästä selvisi, että tämä oli muuttanut provinssista pääkaupunkiin kuukausi sitten.

Lisäksi kaikki palveluammateissa olevat tuntuvat ymmärtävän venäjää rankemmallakin aksentilla puhuvaa asiakasta. Pietarissa pienetkin epäpuhtaudet ääntämisessä, vaikka äänteen liudentamatta jättäminen, saivat helposti aikaan ylitsepääsemättömän kielimuurin.

Mutta kyllä suomen kielelläkin paikkansa Moskovassa on, vieläpä aivan keskustassa Leningradin rautatieasemalla. Suomi komeilee englannin ja venäjän rinnalla lippuautomaatissa. Mahtaa ranskalaisia harmittaa.

Punaisella torilla seisovan kirkon kirjavat sipulikupolit ovat olleet Moskovan ja koko Venäjän tunnusmerkki jo 500 vuoden ajan.  Pyhän Vasilin katedraalilla on 400 vuotta nuorempi pietarilainen velipoika Kristuksen ylösnousemuksen katedraali, joka muistuttaa isoveljeään kummasti. Jos minulta kysytään, niin nuorempi on parempi.

Kummankin kirkkokomistuksen vaiheissa löytyy dramatiikka: kidutusta, murha ja äkkipelastumisia täystuholta.


Iivana Julma rakennutti Pyhän Vasilin katedraalin Moskovaan 1500-luvun puolivälissä. Kukaan ei mene enää varmasti kertomaan sitä, kuka tämän eriskummallisen rakennuksen alun perin suunnitteli, mutta tarinan mukaan Iivana oli ihan oikeasti julma ja puhkaisi arkkitehdin silmät, ettei mitään niin vaikuttavaa voitaisi enää rakentaa.

Toisin kuitenkin kävi. 1900-luvun alussa Pietariin valmistui ainakin yhtä vaikuttava Kristuksen ylösnousemuksen katedraali. Silmittömältä väkivallalta ei voida välttyä tämänkään kirkon syntytarinaa kerrottaessa. Toiselta nimeltään Verikirkkona tunnettu katedraali rakennettiin paikalle, jonne tsaari Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881.

Neuvostoaikana kumpainenkin katedraali kävi lähelle kuolemaa. Moskovan sipulikupolikirkkoa uhattiin purkamisella tai vähintään siirtämisellä syrjemmälle, mutta viime hetkessä Stalin torppasi suunnitelman. Pietarin sipulikupolikirkko sai puolestaan purkumääräyksen, jota ei ehditty toteuttaa toisen maailman sodan sytyttyä. Katedraali sai toimia Leningradin piirityksen aikana ruumishuoneena.

Myöhemmin kirkkoveljekset ovat toimineet jokaisen turistin vakiokuvauskohteina.